Suunnistuskoululaisia viestikilpailussa
Julkaistu: 27.05.2022 17.58

Suunnistuskoululaisia viestikilpailussa

Kolme joukkueellista suunnistuskoululaisia matkasi muun seuran väen mukana Haapajärvelle viestisuunnistuksen aluemestaruuskilpailuun helatorstaina 26.5. Ennen viestin lähtöä käytiin läpi monta uutta asiaa siitä, kuinka kisapaikalla toimitaan, kuinka viestissä lähetetään seuraava suunnistaja matkaan ja mikä on K-piste. Anne-ohjaaja oli kyynärsauvoineen K-pisteellä varmistamassa suunnistajien kulkua ja kartan asentoa.

Toisen osuuden viestinviejät Anna, Vilja ja Niilo odottamassa vaihtoalueella.


Rastireitin nauha kiersi hyvinkin vaativassa, kivikkoisessakin maastossa mutta osa kilpailijoistamme oikoi nauhan sisällä purupohjia pitkin, kuten tarkoituskin on, kunhan varmuutta nauhalta poikkeamiseen on kertynyt.

Suorituksen jälkeen on mukava ottaa juomaa ja napostella mukana olleita eväitä.

Ja lopuksi palkittiin kaikki kolme joukkuetta: Keskellä voittajajoukkue Sara, Niilo ja Mette. Vasemmalla Oskari, Vilja ja Hilla ja oikealla Milo, Anna ja Onni. Kaikki saivat sekä aluemestaruus- että Kompassi cup-mitalit sekä lakua ja lisäksi hyödyllisiä tavarapalkintoja kuten pyöränlamppuja ja frisbee-kiekkoja.

Kaikilla kisaajilla kuuletti olleen kiva reissu ja maaliin tultiin hymyssä suin :) Mukava reissu oli myös huoltojoukoilla, kiitos myös vanhemmille avusta ja opastuksista!

Kokkolan Suunnistajat r.y.

Y-tunnus 0233103-0

Varasto- ja toimistotila

Hagströmin kulma, Pitkänsillankatu 1-3,

käynti sisäpihalta, ovi A2.