Suunnistuskoulu jatkuu Palmassa ke 11.8.
Julkaistu: 08.08.2021 00.00

Suunnistuskoulu jatkuu Palmassa ke 11.8.

Suunnistuskoulu jatkuu elokuussa siten, että harjoitukset ovat keskiviikkoisin, eikä loppuviikon omatoimisesti kierrettäviä ratoja ole.

Tällä viikolla kokoonnutaan Palmaan, jossa jo alkukesästäkin pääsitte ratoja kiertämään. Tällä kertaa teillä onkin reitinsuunnittelussa uudenlaista haastetta, sillä ratamestari Tommi on suunnitellut maastoon nauhoja, joita ei saa ylittää, vaan on etsittävä sellainen reitti, jolla nauhan pääsee ohittamaan. Ratoja on kolme, joista kahden lyhimmän pituudeksi tulee noin 500 metriä. Tässä harjoituksessa voitte halutessanne kiertää kaksi tai kaikki kolmekin rataa.

Karttoja ei tarvitse itse tulostaa, eikä niitä nyt ole materiaalipankissa. Kartat saa harjoituspaikalta. Rastinmääritteet on merkitty jälleen sekä symboleilla että sanallisesti. Joukossa on yksi määrite, jota ei ole tainnut aiemmilla kerroilla olla ja se on hieman vaikeammin maastossa havaittava eli kyseessä on nenä. Nenä määritellään näin: korkeuskäyrän muoto, jolla kuvataan rinteessä ympäristöstään nouseva muoto.

Tässä pala harjoituksen kartasta. Rastin numero 5 määrite on tuo nenä. Katsokaapa sitten maastossa, millainen paikka se on! Kuvassa näkyy keltaisella merkittynä myöskin labyrintin nauhaa.

Tässä ruudukossa sanallisen rastinpaikanmääritteen vasemmalla puolella on joillekin rasteilla laitettu lisäksi tarkemmin rastilipun paikka. Esimerkiksi noiden rakennusten vieressä olevien rastien 2, 3 ja 7 vieressä olevien rastilippujen tarkempi paikka on ilmoitettu eli rastilippu sijaitse rakennuksen nurkan kohdalla ja esim. rastilla 7 nurkan ilmansuunta on pohjoinen. Tunnetko jo pääilmansuunnat ja väli-ilmansuunnat? Mikähän on rastien 2 ja 3 rakennuksen nurkan ja siis rastilipun ilmansuunta? *) Rasti 4 sijaitsee määritteen mukaan laiturilla ja rastilipun sijainti kertoo, että se on laiturin päässä.

Palman alueella on tällä viikolla myös pyöräsuunnistusta. Su-kouluharjoituksenkin aikana siellä saatetaan siis fillarirastienkin rastilippuja etsiä. Pisimmän suunnistuskouluradan yksi rasti sijaitsee hyvin lähellä fillarirastin rastilippua - tarkista siis aina, että rastillasi on oikea koodi! Muutoin pyöräilijöiden ja suunnistuskoululaisten alueet eivät mene päällekkäin.

Tulevan viikon sääennuste lupaa epävakaista säätä - toivotaanpa, ettei sade estä harjoitukseen tulemista, pieni sade ei suunnistajaa haittaa :) Mukaan kannattaa karttaa varten varata A4-kokoinen muovitasku, jossa kartta pysyy kuivana vaikka hiukan sataisikin.

Näin koronavirusaikana pyrimme välttämään lähikontakteja, joten jatketaan sitä, että merkitset itse kotona osallistumismerkinnän Hippo-vihkoon. Piirräpä ruutuun jyrkänteen ja kiven rastikoodin kuva.

Jännittävää harjoituskertaa!

p.s. Soiten alueella on tullut 11.8. voimaan suositus > 12-vuotiaiden kasvomaskin käytöstä myös ulkotiloissa, mikäli kahden metrin turvaväli ei onnistu, mikä pyydetään huomioimaan.

*) ilmansuunta on luode.


Seuran uusimmat

Kokkolan Suunnistajat r.y.

Y-tunnus 0233103-0

Varasto- ja toimistotila

Hagströmin kulma, Pitkänsillankatu 1-3,

käynti sisäpihalta, ovi A2.