Ratamestarin lausunto

Järjestyksessään ensimmäinen Asuntomessusprintti suunnistetaan 10.8. Kokkolassa asuntomessualueen välittömässä läheisyydessä. Tarjolla on erilaisia alustoja, eniten kuitenkin nurmikkoa, jota on reilu kolmannes kaikilla radoilla. Jäljelle jäävä osa jakautuu asfaltin, soran ja metsän välille osuuksien vaihdellessa sarjasta ja kilpailijan reitinvalinnoista riippuen. Kenkäsuositus on maastojuoksukenkä, nastarien käyttöä pyydetään välttämään nurmikkoalueiden vuoksi. Kuivalla kelillä tavallisilla lenkkareillakin pärjää hyvin.

Kilpailijoiden oletettuja kulku-uria on ratojen keskiosan alueella viime päivinä raivattu romusta ja tiheänä rehottaneesta kasvillisuudesta vastaamaan paremmin kartan antamaa kuvaa maaston kulkukelpoisuudesta. Tässä maastonosassa on silti kaikenlaista rakennustavaraa entisen kasarmirakennuksen työmaasta johtuen. Tällaiset alueet on pyritty kuitenkin kiertämään ratasuunnittelun keinoin. Lisäksi työmaan käyttöönsä ottamia alueita on merkitty karttaan toivoen, että ne eivät traagisesti muuttuisi muutaman päivän aikana.

Karttaan ei ole kuitenkaan merkitty leirintäalueen asuntovaunualueita eli nämä alueet eivät ole varsinaisesti kiellettyjä alueita, mutta kaikkein ahtaimmista vaunujen välistä ei kannata tunkea läpi, alueelta löytyy hyviäkin väyliä karavaanarien ohitteluun, parempia kuin maanteillä. Telttojakin alueelta löytyy, mutta niistä ei suunnistajille pitäisi olla haittaa, sillä nämä alueet eivät sijaitse optimireiteillä.

Vähemmän sprinttiä harrastaneiden kannattaa muistaa, että piha-alueeksi merkittyjen alueiden läpi ei saa juosta, vaikkei alueella olisikaan mitään erityistä kukkapenkkiä tai puutarhaa. Samoin ylipääsemättömäksi merkittyjä aitoja ja muureja ei saa ylittää eikä niiltä saa myöskään hypätä alas.

Kilpailijoiden pitäisi juosta radat kuivalla kelillä 12 ja 15 minuutin välille. Näiden aikojen toteutuminen riippuu tietysti siitä, kuinka kovia sprinttitykkejä sarjoihin sattuu ilmaantumaan. Rauhallisemmilla sprinttereillä on radan alussa mahdollisuus ihailla merimaisemia ja messualueen rakennuksia. Jos maisemia jää ihailemaan liian pitkäksi aikaa, voi joutua poimimaan vadelmia maaston keskiosassa saadakseen jotain kotiinviemistä.

Toni-Antti Viitasaari